Tervetuloa Reima Sivénin kotisivuille
Ensinmäiset öljyvärini ja taulutarpeet hankin reilut 30
vuotta sitten. Liki samoihin aikoihin ostoslistalla oli
myös hyvä kamera, näistä syntyi nykyiset harras-
tukseni. Näin hieno maisemakuva tai otos eläimestä saattaa päätyä
tauluksi seinälle. Alkuaikoina varsinkin eri lintulajien ikuistaminen
kankaalle oli lähellä sydäntä, silloin oli aikaa tarpoa kauniissa
suomen luonnossa. Akvarelli tuli kuvioihin 2009 kesällä.
Viime vuonna heräsi kiinnostus tähtitaivasta kohtaan, muutaman
kaukoputki hankinnan jälkeen piti kokeilla kuvaamista. Saada kuva
tuhasien valovuosien päässä olevista kohteista osoittautui hyvin
hankalaksi. Joutui opettelemaan valokuvauksen aivan uudestaan,
eikä oppimiselle tässä lajissa tule loppua. Onneksi on digi aika.